Toiminta
Tavoitteet
OpinVerkko –projektin tavoitteena on saada jokaisen työntekijän ja työttömän ulottuville aito mahdollisuus ammattitaidon kehittämiseen.
Tutkimusten mukaan ammatilliseen lisä- tai täydennyskoulutukseen osallistuvat ahkerimmin jo hyvän pohjakoulutuksen saaneet henkilöt – useimmiten naiset.
Miksi sitten ns. duunareille ei koulutus kelpaa? Useimmiten kyse on uskalluksen ja itseluottamuksen puutteesta: ”Enhän nyt minä… Enää tällä iälläkään…” Useilla on myös huonoja kokemuksia koulun penkillä istumisesta: opiskelu mielletään ikäväksi ulkoa pänttäämiseksi. Taustalla voi olla myös oppimisvaikeuksia.
Toimenpiteet
OpinVerkko-projekti pureutuu tähän ongelmaan kouluttamalla vapaaehtoisia työelämän koulutusneuvojia. Koulutusneuvojat ovat vertaisneuvojia, innostajia ja tukijoita työ- ja yhdistyskavereilleen koulutusasioissa. He ovat ”tulisieluja”, jotka rohkaisevat ja tarvittaessa melkeinpä taluttavat kavereitaan näyttötutkintoihin, lisäkoulutukseen tai kokonaan uusiin ammattiopintoihin. Ammattiyhdistykset ja työttömien yhdistykset valitsevat henkilöt tähän luottamustehtävään.
Ensimmäiset koulutusneuvojien koulutukset toteutuivat loka-marraskuussa 2010 Jyväskylässä ja Turussa. Koulutuksessa perehdytetään siihen, kuinka ottaa koulutusasiat puheeksi omassa yhteisössä ja kuinka kavereita voi innostaa ja rohkaista opin tielle. Koulutuksessa myös tutustutaan aikuisopiskelun eri väyliin sekä keinoihin, joilla voi auttaa ns. erilaista oppijaa.